sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Netflix-dokumentti: Tricked - Amerikan seksikaupan uhrit

Katagoriat: Rankka, synkkä

Parittajat iskevät naisen rakkauden kaipuuseen



















Kuva. Netflix

Dokumentti alkaa sekä parittajien, että entisten seksiorjien näkökulmilla. Läheisyyden ja rakkauden kaipuu, on se mihin parittajat iskevät kiinni seuraavaa rahan tekijää etsiessä. Parittajat painottavat huolehtivansa naisistaan. Väkivalta ja voiman käyttö kuuluvat myös vahvasti kuvioon. Yksi parittaja kertoo naisten myymisen olevan hänelle turvallisempaa kuin huumeiden myyminen, vaikka siinä tienaakin puolet vähemmän. Raskaaksi tuleminen koetaan seksityöntekijän syyksi ja se pilaa parittajan rahan saannin. Valkaisuaineen juottaminen tai hakkaaminen ovat parittajalle keinoja raskauden keskeytykseen.

Seksiorjilta ei yleensä kysytä haluaako hän apua, kun hänet pidätetään

Entinen seksityöntekijä Danielle kertoo, että Bostonissa hänen työvuoronsa saattoi alkaa 23:30 ja kestää aina aamu seitsemään. Ja samalla hän teki muitakin vuoroja päiväaikana toisessa kaupungissa. Eli aikaa jäi vain pari tuntia nukkumiseen ja syömiseen. Välillä hän tienasi seksistä vain 30 dollaria kerrallaan, mitä hän pitää erittäin surullisena näin jälkikäteen. Hän kertoo tulleensa pidätetyksi noin 50 kertaa, mutta kertaakaan häneltä ei kysytty tarvitseeko hän apua tai haluaako ohjelmaan, joka auttaa hänenlaisiaan. Pidätyksen jälkeen parittaja tuli noutamaan hänet ja parin tunnin päästä hän oli jälleen työssä.

Raaka väkivalta ja alistaminen ovat osa manipulointia

Nyt hän osittain ihmettelee, mikseivät naiset lähde välittömästi pois. Hän kuitenkin kertoo jutun olevan kuin kultti, jossa sinut on aivopesty toimimaan tietyllä tavalla. Hakkaamisella uhrin olo saadaan tuntemaan mahdollisimman surkeaksi. Tämä on osa manipulointia. Sama toistuu, jos tulos ei ole riittävä. Myös omaisten ja perheen tappamisella uhkailu on osa alistamista.

Paritustapausten käsitteleminen oikeudessa tuplasti työläämpää kuin murhan

Dokumentissa esiintyy myös poliisi, joka kertoo pidättäneensä lukuisia parittajia. Hän haluaa auttaa niitä, joita on tallattu ja kohdeltu huonosti elämässään. Hän kertoo kuitenkin olevansa turhautunut, että tiedostaa, että ei pysty auttamaan kaikkia. Jos kukaan ei tarjoa muuta, niin seksikaupan uhri ajautuu tekemään sitä mitä hän on tottunut tekemään. On rankaa yrittää kaikkensa ja nähdä heidän silti epäonnistuvan. Mukaan mahtuu sekä kovan luokan katurikollisia että hyväksikäytettyjä ja manipuloituja uhreja. Tapauksen oikeuskäsittelystä tekee hankaa se, että uhri syyllistyy myös itse rikokseen ja paritustapausten käsitteleminen oikeudessa saattaa viedä tuplasti enemmän aikaa kuin murha. On myöskin erittäin harvinaista, että löytyy poliisin kanssa yhteistyöhaluinen uhri.

Asiakas sivuuttaa ikävät asiat ajattelussaan

Asiakas; Kyse on elämästä, vapaudesta ja onnellisuuden tavoittelusta, eikä se mitä hän tekee kuulu kenellekään muulle. Hänen mukaansa kukaan kenelle hän on maksanut seksistä ei ole sen enemmän pakotettu siihen kuin kukaan muukaan työssä käyvä. Hän ei murehdi asiaa ja uskottelee itselleen sen olevan hyvin yleistä ja ikiaikaista.

Ihmisillä on yleisesti liian sokerikuorrutettu mielikuva prostituutiossa. Tosiasiassa prostituoidulla on 51-kertaa suurempi riski kuolla kuin seuraavaksi vaarallisimmassa työssä, joka on Yhdysvalloissa viinakaupan myyjä. 


Ihmiskauppiaat etsivät uhrejaan sosiaalisessa mediassa ja heitä on paljon

Ihmiskauppiaat ovat fiksuja rikollisia ja he ovat jokaisessa sosiaalisessa mediassa, jossa myös lapsesi voivat olla. He ottavat selvää uhristaan toimiiko häneen väkivalta, henkinen manipulointi vai eristäminen. He satuttavat. He eivät välitä. He haluavat lisää rahaa.

Tänä päivänä orjia on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Maailmassa on enemmän ihmiskaupan uhreja kuin New Yorkin, Chicagon, Miamin, Houstonin ja Los Angelesin asukkaita on yhteensä.


Kirjoittajan arvosana 4/5: Kannattaa katsoa

Dokumenttien katsominen on hyvä tapa laajentaa omaa tietoisuutta ja herätellä tutkimaan asioita erilaisista näkökulmista. Välillä on hyvä valita sellainenkin aihe, joka ei lainkaan tunnu siltä omalta jutulta.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Netflix-dokumentti: Inequality for All


Lajityypit: Kriitikoiden ylistämät, yhteiskunta- ja kultturidokumentit


Prfessori ja ministeri Reich

Robert Reich oli Bill Clintonin hallinnon työministeri. Aiemmin hän on toiminut mm. Harvardin yliopiston professorina. Kun Clinton valittiin presidentiksi, oli hänen ”ihmiset ensin” -ohjelmansa keskiössä tavoitteena nostaa keskiluokan asemaa ja ostovoimaa ja saada sen avulla aikaan talouskasvua. Hän nimitti pitkään tunteneensa Reichin vetämään talouden rakennemuutosryhmää.







Kuvan lähde: Netflix

Mitä on tekeillä tulojen ja varallisuuden jaon suhteen?

Tietty eriarvoisuus kuuluu kaikkiin talousjärjestelmiin ja se toimii kannustimena oman tavoitteen saavuttamisessa. Kysymys on enemmänkin siitä, milloin siitä tulee ongelma? Yhdysvalloissa tuloerot ovat selkeästi suuremmat kuin muissa kehittyneissä valtioissa ja tuloerot ovat kasvamassa. 400:lla maan rikkaimmalla henkilöllä on enemmän omaisuutta kuin 150 miljoonalla köyhimmällä Yhdysvaltalaisella eli puolella USAn väestöstä. Ongelman tästä tekee se, rikkaimmat eivät kuitenkaan kuluta lähellekään kaikkea ansaitsemaansa, kuten keskiluokka ja köyhimmät tekevät. Tuloeroilla on myös selvä yhteys nuorten koulutukseen, erityisesti ylempiin tutkintoihin.

 Asiakkaat luovat työpaikat, eivät rikkaat

On helppoa uskoa, että rikkaita kuuluukin olla ja he saavatkin olla etuoikeutettuja, koska hehän luovat työpaikkoja. Työpaikkoja eivät kuitenkaan luo rikkaat, vaan asiakkaat. Ja useissa asioissa asiakkaita ovat juuri keskiluokkaan kuuluvat ihmiset, jotka vastaavat 70 % kaikesta kulutuksesta. Pitkällä tähtäimellä yrityksille olisi siis parasta auttaa keskiluokkaa vaurastumaan.

Tuottavuus jatkaa kasvuaan, palkat eivät

Työntekijöiden palkkakehitys kehittyi samaa tahtia tuottavuuden kanssa 1950-luvulta aina 1970-luvun lopulle saakka. Sen jälkeen tuottavuus jatkoi edelleen kasvua, mutta palkkakehitys pysähtyi. Huomioitavaa on, että samaan aikaan on alkanut ammattiliittojen heikentyminen, kun työnantajat yrittivät estää liittojen muodostumista yhä kovemmin. Tämän kehitys tarkoittaa vain yhtä asiaa, joka on toistunut historiassa aiemminkin – kupla puhkeaa.

Tämä Robert Reichin naulitseva taloustieteen oppitunti sai tuomariston polvilleen Sundancen filmifestivaaleilla.

Kirjoittajan arvosana 4/5: Kannattaa katsoa


Dokumenttien katsominen on hyvä tapa laajentaa omaa tietoisuutta ja herätellä tutkimaan asioita erilaisista näkökulmista. 

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Netflix-dokumentti: Mind of a Rampage Killer

Miten luokan pelle päätyi kouluampujaksi?

Synnytäänkö vai kasvetaanko tappajaksi? Onko joukkomurhan syynä halu tappaa vai halu kuolla? Miten herttaisesta lapsesta ja luokan pellestä tulee kouluampuja. Neurotutkijat yrittävät selvittää väkivaltaisen mielen salat, jotta karmeat teot voidaan jatkossa estää, ennen kuin ne tapahtuvat. 











Kuvan lähde: Netflix

Murrosiällä on merkittävä vaikutus aivojen kehitykseen

Jos vauvaiässä on ollut vaikeuksia rauhoittua, voi se ennustaa aggressiivista käytöstä luokkatovereita kohtaan. Aggressiivisuuden taustalla voi olla heidän tapana selviytyä tai tuntea turvallisuutta. 

Murrosiällä on merkittävä vaikutus, koska aivot muuttuvat silloin eniten. Aivojen muutos murrosiässä on suurempi kuin koko loppuelämän aikana. Nopeasti muuttuvat aivot muokkautuvat helpommin stressin vaikutuksesta, mikä saa ne alttiiksi ahdistukselle, epäsosiaalisuudelle ja väkivaltaisuudelle.


Noin 60 % joukkomurhaajista päätyy tappamaan itsensä

Itsemurha-alttiuden havaitseminen voi olla avaintekijä, tilanteen ratkaisussa. Masennus, itsemurha ja syrjintä ovat tärkeitä tekijöitä kouluampumisissa. Joukkomurhiin päätyneet ovat usein tunteneet itsensä näkymättömiksi yhteisössään. Järjestämällä joukkomurhan, näkyvyys ja maine ovat taattu. Väkivalta on varsinkin miespuolisille keino muokata muiden ihmisten käsitystä hänestä itsestään.

Dokumentissa vieraillaan myös Mendotassa mielenterveyslaitoksessa, jossa on kaikkein väkivaltaisimmat nuoret. Mendotaan joutuneet ovat pidätetty keskimäärin 6-9 kertaa.


Mitä jos epäonnistumisista tai vaikeuksista puhuminen olisikin helppoa ja luontevaa?

Yhteys mediassa tai viihteessä koetun ja tosielämän väkivallan on yhä kiistanalainen. Joukkomurhaajat esiintyvät usein Hollywoodin pahiksena tai antisankarina. Näissä nuoret näkevät helposti voiman. Miten joku herättää toisissa pelkoa ja kunnioitusta. On parempi olla pahamaineinen kuin mitätön.

Myös sen tunnustaminen läheisille, että on epäonnistunut tai nyt menee huonosti, on useille vaikeaa. Ikävä kyllä, jopa vaikeampaa kuin päätyä väkivaltaiseen ratkaisuun. 


Kirjoittajan arvosana 4/5: Kannattaa katsoa

Dokumenttien katsominen on hyvä tapa laajentaa omaa tietoisuutta ja herätellä tutkimaan asioita erilaisista näkökulmista. Välillä on hyvä valita sellainenkin aihe, joka ei lainkaan tunnu siltä omalta jutulta. 

lauantai 5. toukokuuta 2018

Netflix-dokumentti: Viikko Wattsissa

Katagoriat: Inspiroiva

Rotumellakoista jengikulttuuriin

Dokumentti on kuvattu Etelä-Kalifornian Wattsissa. Wattsissa on pitkät perinteet aina 1930-40 luvuilta lähtien, että poliisilaitokseen ei luoteta. Jo silloin perustettiin kansalaisten vahtiryhmiä ja myöhemmin Mustat pantterit -järjestö liittyi mukaan suojelemaan yhteisöä rikoksilta ja poliisilta. 1965 tilanne kärjistyi viikon mittaiseksi rotumellakaksi, jossa tehtiin lukuisia tuhopolttoja, ryöstöjä, ammuskelua ja väkivaltaa. 

Kuvan lähde: Netflix

Pian mellakoiden jälkeen huumekauppa yleistyi ja jengit alkoivat jakaa alueita. Wattsissa viiden neliökilometrin alueella on noin 7 000 jengeihin kuuluvaa. Väkivalta liittyy vahvasti jengikulttuuriin. Jengien pääelinkeinot ovat huumekauppa ja prostituutio. 

Mentorointiohjelmassa jokaiselle lapselle nimitetään oma poliisi

Päästääkseen tilanteessa eteenpäin LAPD:n jengipoliisi käynnisti Operation Progress -mentorointiohjelman, jossa jokaiselle koululaiselle nimettiin oma poliisi, joka seuraa oppilaan koulutyön edistymistä.  Lapset saavat stipendejä yksityiskouluihin, joista valmistutaan hyvillä arvosanoilla. Ohjelma toimii yksityisillä lahjoituksilla. 

Ohjelman myötä poliisin ja yhteisön luottamus on vuosien saatossa parantunut ja rikollisuus vähentynyt. Ihmiset tulevat juttelemaan, lapset vilkuttavat tai tulevat halaamaan ja he uskaltavat jälleen haaveilla poliisin ammatista. 

Wattsissa kehitetty ohjelma sopii malliksi mihin tahansa ympäristöön, viranomaisten ja yhteisön yhteistoiminnan parantamiseksi.


Kirjoittajan arvosana 4/5: Kannattaa katsoa

Dokumenttien katsominen on hyvä tapa laajentaa omaa tietoisuutta ja herätellä tutkimaan asioita erilaisista näkökulmista. Välillä on hyvä valita sellainenkin aihe, joka ei lainkaan tunnu siltä omalta jutulta. 

tiistai 1. toukokuuta 2018

Netflix-dokumentti: Amazonin kadonnut heimo - ensimmäinen yhteys ulkomaailmaan

Lajityyppi: Dokumenttielokuvat

Dokumentti kertoo heimosta, joka elää modernin elämän koskemattomissa, Brasilian ja Perun raja-alueen sademetsässä. Vuonna 2014 neljä tuntemattoman heimon miestä teki ensimmäisen kameralle tallennetun kontaktin modernin maailman edustajiin. 
















Kuva. Netflix.

Dokumentissa esiintyy tuntemattomien heimojen tutkija Carlos Meirelles. Hänen mukaansa viidakoissa elävät heimot ovat sitä, mitä me joskus olimme. 

Nykyään heimoille on järjestetty apua, mutta kuitenkin heitä kannustetaan elämään kuten ennenkin. FUNAI järjestö tarjoaa vaatteita, työkaluja ja lääkinnällistä apua. Aiemmin heimo eli täysin eristyksissä. Yksi heimon naisista kertoo pitävänsä erityisesti vaatteista, kattiloista, lautasista, haarukoista, veitsistä ja haluaa olla terve. Vaarallisimmaksi eläimiksi viidakossa yksi heimon miehistä Xina, nimeää käärmeet ja jaguaarin. Jaguaari tappoi Xinan isoäidin. 

Sapanawa-heimolaiset laskevat aikaa auringon ja kuun mukaan. Mutta kuitenkin he osaavat laskea vain kymmeneen. Kuoleman jälkeen he uskovat heidän henkensä menevän taivaaseen eikä enää palaa. Ensin heidän henkensä matkustaa jokea alas ja sitten se nousee taivaaseen. 

Carlos Meirelles selvittää, mikä sai heidät lähtemään viidakosta ja tulemaan esiin. Xina kertoo, että valkoiset tulivat etsimään heitä. He ilmeistyivät ja huusivat. Heillä oli aseet ja viidakkoveitset. He tappoivat Xinan isän ja äidin, kaksi Xinan vaimoa, vaimojen isän, kaksi hänen poikaansa ja kaksi tytärtä. Valkoiset olivat Perulaisia. Verilöylyn tehneet hyökkääjät puhuivat radiopuhelimien kautta. He tappoivat huvin vuoksi.

Jo 1900-luvun alussa kumiteollisuus valtasi alaa Amazoneilla ja kokonaisia heimoja joutui orjiksi. Kumiyhtiöt palkkasivat metsästäjiä vangitsemaan tai tappamaan kymmeniä tuhansia heimolaisia. Arviolta 90 % alkuperäisasukkaista tapettiin. 


Kirjoittajan arvosana 4/5: Kannattaa katsoa

Dokumenttien katsominen on hyvä tapa laajentaa omaa tietoisuutta ja herätellä tutkimaan asioita erilaisista näkökulmista. Välillä on hyvä valita sellainenkin aihe, joka ei lainkaan tunnu siltä omalta jutulta. Osa dokumenteista on luonteeltaan provosoivia ja aina kannattaa myös itse selvittää faktat ja onko se totta myös omassa ympäristössä.