Työpaikkakiusaamisen pyörremyrskyssä

Takana oli tiivis työntäyteinen jakso ja kesälomani oli juuri alkanut. Leikkasin nurmikkoa ja viimeaikojen työpaikan tapahtumat pyörivät mielessäni ja tunsin ahdistusta. Oli mitä paras kesäilta. Istuin terassilla, ihailin kesän vihreyttä - lintujen äänet kesäillassa, lämpö. Silti tunsin itseni surulliseksi. Jotain oli pielessä. Etsin vikaa itsestäni. Oliko suoriutumiseni töissä laskenut? Olinko menettämässä otettani? Olinko ahnehtinut liikaa ja aloin väsyä? Mitä mediassa esillä oleva työuupumus on ja oliko se saamassa minutkin?

Ehkä loman jälkeen kaikki on taas ennallaan

Mietin mitä kaikkea olinkaan taas saanut aikaan kevään ja alkukesän aikana. Nautin työstäni ja tunnen tekeväni jotain merkityksellistä. Teen osaltani maailmasta hieman paremman paikan lukuisille ihmisille ja heidän läheisilleen. Hymyilin itsekseni, kun mietin kaikkea hyvää palautetta ja hauskoja hetkiä töissä. 

Mielessäni pyöri kaikki negatiivinen kommunikointi ja palaute. Tein kaiken mitä pyydettiin. Kaikki mitä kehityskeskusteluissa sovittiin, toteutuivat. Paitsi ne asiat, joita minä olin toivonut ja ne mihin olin pyytänyt tukea. Tilalle tuli kasapäin mitättömiä, tehtäviä, jotka eivät edes kuuluneet minulle tai yleensä kenellekään. Kaikilta muilta tuli positiivista palautetta ja kiitosta. Yksi alleviivasi sitä, mikä olisi pitänyt olla paremmin. Mistä tässä oikein oli kyse? Kaikki negatiivisuus tuli yhdestä suunnasta. Yhdeltä henkilöltä. Omalta esimieheltä. Katsotaan mitä tuleman pitää, ajattelin. Voi olla, että esimiehellänikin oli vain ollut hankala jakso ja paineita. Ehkä loman jälkeen kaikki on taas ennallaan. 

Pyörre veti minua syvemmälle

Tuleva syksy ja talvi olikin sitten helvetin kylmää kyytiä. Pyörre, joka veti minua syvemmälle. Rimpuilin vastaan. Positiivinen ajattelu ei auttanut. Yritin löytää tilanteesta huumoria. Väsyin, mutta silti minulla oli vielä voimaa nostaa se esille. Esimieheni vieritti jopa omia selkeitä virheitä minun syykseni. Millainen ihminen tai esimies tekee niin? Sellaisen kynsiin olin joutunut. Olen ennenkin havainnut, että jotkut yrittävät korostaa omaa erinomaisuuttaan haukkumalla melkein kaikkia ympärillään olevia. Itsestä, kun ei löydy virheitä.

Olin dokumentoinut kaikki ikävät kohtaamiset ja postit. Ilman niitä minulla ei olisi mitään. Pelkkä tyhjän valittaja, joka ei tee työtään kunnolla. Tein lopulta ilmoituksen esimieheni esimiehelle tilanteestani. Halusin työrauhan ja ilon takaisin. Mutta kaikki voidaan kääntää päälaelleen yhdellä lauseella. Ylemmät pysyivät yhtenä linjana. Arvot ovat pelkkää kulissia, kun on kyse linjan pitämisestä.  Pyysin muistion kirjaamista keskusteluista, mutta asia oli arkaluonteinen. Luottamus on pidettävä talossa. Uskoin siihen ja tilanne vain paheni. Toivoin parasta, sain pahinta. En tiedä enää kauanko jaksan. Itkin usein ja piilotin sen hyvin. Onneksi oli kuitenkin muutama, joille pystyin puhumaan. Uskon, että puhuminen piti minut terveenä. Sain vahvistusta siihen, että tilanteessa oli outoja piirteitä. Kaikki ei tapahtunutkaan vain mielessäni.

Tarina, joka on kirjoitettu ennenkin

Kysyin myös neuvoja kaveriltani, jonka tiesin kohtaavan näitäkin tilanteita työssään. Olen hankalassa asemessa ja valitettavasti en ollut yksin. Tarinani on kirjoitettu ennenkin, eikä sillä tulisi olemaan onnellista loppua. Voin kyllä vetää meidät kaikki syvälle suohon ja väsyttää itseni lopullisesti. Ja palkintona sanoja paperilla, jossa kehotetaan ryhtymään toimenpiteisiin. Silloin tiesin, että minun on päästävä pois. Ehkä muiden takia minun olisi pitänyt tehdä se, mutta en jaksanut. Lisäksi mukana olisi tullut median huomio. Olisin joutunut vetämään synkän varjon niidenkin päälle, jotka eivät sitä ansaitse. Heidän takiaan minun pitäisi se tehdä ja heidän takiaan minun pitäisi se jättää tekemättä. Luultavasti minut lopuksi kivitetään kahdesta suunnasta.

Vaihteeksi taas mennään kunnolla yhden helvetin henkisen myllyn läpi. Ei kipua - ei kasvua. Luulin hallitsevani virtaa, kunnes se kääntyi kohti. Huomenna katson lohikäärmettä silmästä silmään läheltä. Aion taistella viimeiseen asti. Onnistun tai vajoan unen läpi pimeyteen.

Helvetillisen voimakas, älykäs ja miellyttävä

Olin raajarikko. Hengitin enää vain puoleksi. Helppo saalis. Koin taistelevani itseni lisäksi kaikkien muiden puolesta, jotka ovat samassa tilanteessa. Kaikki ne muut. Kaikki ne muut. Et voi antaa vielä periksi. Vielä kerran, on pakko jaksaa yrittää.

Melkein kuin sen kaikista pahimman käskystä, demonit olivat luoneet vastustajani tulivuoren uumenissa, pimeimmässä ääressä. Kaikista ihmisten pahoista ajatuksista, ahneudesta, itseriittoisuudesta ja voittamisen tarpeista. Helvetillisen voimakas älykäs ja miellyttävä olento. Hampaat terävät kuin miekat, hengitys myrkyllinen, katse lamauttava. Syö totuuden ja katsoo muualle. Vastustajana pelottava ajatus. Muistan jostain lauseen, että valitse vastustajasi tarkoin, sillä alat toimia kuten hän. Minulle ei annettu mahdollisuutta valita. Minut valittiin. Ehkä vain erityiset valitaan.

Se oli myrkyttänyt minua jo pitkään ja halusi viedä minut johonkin pimeään, syrjään. Syrjään, jotta se säilyttäisi kasvonsa ja saisi jatkaa kuten ennenkin. Jos se surmaisi minut kaikkien nähden, synnyttäisi se suunnattoman vastavoiman. Minut oli jo lyöty, kunnes huomasin valkoisen kiven. Ylivoimastaan sokaistuneena, lopullista iskua antaessaan, se erehtyi hetkeksi tulemaan liian lähelle. Silloin minä iskin täydellä voimalla. Minulla oli vielä voimaa yhteen yritykseen. Olin kerran ennenkin kaatanut suurriistaa. Yksi mahdollisuus, yksi sekunti ja yksi tappava isku. Yksi laukaus nopeasti liikkuvaan maaliin. Vain yksi mahdollisuus. Saatuani täydellisen osuman, tunsin häviävän pienen hetken iloa saaliistani, mutta kunnioitin sitä. Yksi sekunti ja minä onnistuin. Tällä kertaa tunsin tyhjyyttä ja hämmennystä, siitä mitä olin tehnyt. En olisi halunnut, mutta minun oli pakko. Se oli ainoa mahdollisuus hengittää vielä. Nähdä vielä yksi auringonnousu.

Siinä se oli edessäni haavoittuneena. Tiesin, että minun takiani se ei ehkä tulisi enää lentämään koskaan. Toivoin kuitenkin, että se saisi hoitoa ja löytäisi vielä suojaisan lepopaikan, mihin vetäytyä. Joku, joka auttaa, sillä minä en sitä tule tekemään. Se oli kuitenkin toiminut opettajanani. Se oli guruni. Se oli pakottanut minut nousemaan jaloilleni, taistelemaan ja löytämään itsestäni sellaiset voimat, jotka hämmentävät itseänikin. Juuri oikeat sanat, juuri oikealla hetkellä ja juuri oikealla tavalla. Kiitos, että annoit minulle maailman voimakkaimman aseen. Kiitos myös muille opettajilleni.

Minulla on myös viesti lohikäärmeen kouluttajille. ”Jos haluatte nähdä lohikäärmeenne lentävän, älkää koskaan aliarvioiko haavoitetun voimaa ja halua elää. Olkoon tämä teille opetuksena. Voin tuhota myös teidätkin, jos sitä minulta vaaditte. Kunnioitukseni teitä kohtaan on kadonnut, enkä sitä kaipaa. Tiedän tasan minkä metsän keskellä se suo on, mitä te pelkäätte enemmän kuin mitään. Tiedän millä teidät vedän sinne syvälle, jos sitä haluatte. Minulla on kaikki tarvittava.

Kohtaamme vielä, mutta nyt olen valmis

Tuntuu kuin olisin vahvistunut ja jollain tavalla noussut ylemmäs. Rauha keskelläni ja se voiman tunne. Ennen olin varuillani, milloin ne iskevät taivaalta. Nyt näen niiden liitävän alapuolellani pieninä, kaukana. Tiedän, että siellä niitä on, mutta minä olen nyt se, jota ne eivät haluaisi koskaan kohdata. Kohtaamme kuitenkin, mutta nyt olen valmis lopettamaan sen pelkällä katseellani. Olen vahva, koska minun takanani lepää ihmisten toivo paremmasta. Olen heille kiitollinen. Kiitollinen uskosta ja tuesta. Tiedän, että ilman muita ihmisiä en olisi mitään. Olisin tässä alasti, eikä minulla olisi edes nimeä, enkä osaisi puhua tai kirjoittaa. Ilman teitä, ei ole minua. Ymmärsin puhua ja minua autettiin.

Kiitos uusista resursseista

Tuli seuraava kesä. Tilanne parani hieman, mutta en pystynyt palvelemaan niitä arvoja. En pystynyt sopeutumaan siihen, mikä oli paljastunut minulle näkyväksi. Silloin jätin lopullisesti tämän kaiken taakseni. Taakse jäi paljon pahaa, mutta samalla jouduin luopumaan paljosta hyvästä. Luopuminen oli raastavaa ja muutos pelotti. Mutta uusi mahdollisuus innosti. En muistanutkaan kuinka paljon työstä voi nauttia. Haavat paranivat ja minulla on nyt jotain, jota on vain niillä, jotka ovat käyneet läpi saman. Uusia resursseja, jotka tekevät minusta vahvemman ja joilla voin auttaa muita. Kiitos siitä! Kiitos kokemuksesta! Nyt myös tunnen paremmin omat arvoni.

Toimi näin, jos havaitset tai itse kohtaat epäasiallista kohtelua tai kiusaamista

Kerää aineistoa ja valmistaudu keskusteluihin

• Kirjaa tilanteet, joissa olet kokenut tulleesi kiusatuksi. Näin muistat tilanteet paremmin ja saat kerrottua niistä selkeästi.
• Kerää mahdollinen kirjallinen aineisto (epäasialliset sähköpostit, tekstiviestit).
• Mikäli sinun on helpompi ilmaista itseäsi kirjallisesti, kirjoita kokemuksistasi. Voit antaa kirjoituksesi, esim. esimiehelle tai luottamushenkilölle jo ennen yhteistä keskusteluanne. 
• Mieti, mikä on tavoitteesi tilanteen muuttumisen kannalta. Tavoitteen tulee olla realistinen ja kohtuullinen. Mitä pitäisi tapahtua, että voit jättää asian taaksesi?
• Mieti, mitä olet itse valmis tekemään tilanteen rauhoittamiseksi.
• PUHU tilanteesta kotona, luottamushenkilöstölle, työterveyshuollolle, ystäville. Puhumisen merkitystä ei voi korostaa liikaa.

(Työterveyslaitos, Työturvallisuuskeskus)

Näin toimit, jos sinä tai joku muu kokee epäasiallista kohtelua

• Kerro, minkälaisen käyttäytymisen olet kokenut epäasiallisena ja miltä sinusta tuntui. Kerro mikä oli sinun kokemus tilanteesta. Toinen osapuoli varmasti kertoo tapahtumat ja tarkoituksen omasta näkökulmasta, mutta kerro miten eri tavalla sinä koit asian.
• Pyydä häntä lopettamaan ja ilmaise, että et tule hyväksymään tätä.
• Puhu aina toisen käyttäytymisestä, älä ihmisen ominaisuuksista.
• Pyydä tarvitessa työtoveri tai luottamushenkilö tueksesi tähän puheeksi ottamiseen. Jos keskustelun kohteena on esimies, on tukihenkilö ehdottoman tärkeä. Kirjoittakaa keskustelusta aina muistio, vaikka kaikki eivät sitä haluaisikaan tai suostuisi allekirjoittamaan. 
• Jos tuntuu, että asiaa ei osata käsitellä työpaikalla ja haluat viedä asiaa työsuojeluviranomaiselle, keskustele ensin kollegoiden, työpsykologin, luottamushenkilöiden ja henkilöstöhallinnon kanssa. Varmista, että sinulla on täysi tuki ja vahva aineisto ennen kuin lähdet viemään asiaa oikeuskäsittelyyn. Asian käsittely oikeudessa kestää usein pidempään kuin henkirikoksen käsittely.

(Työterveyslaitos, Työturvallisuuskeskus)

Muista, että sinulla on oikeus ja velvollisuus puolustaa itseäsi. Huono käyttäytyminen on aina valinta, eikä sitä tarvitse sietää.

- Kurre Kallio

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska luulen, että tälläkin hetkellä joku käy läpi saman. Ajattelee samoja ajatuksia ja tuntee samoja tuntemuksia. Ehkä kirjoittaminen on minulle tapa prosessoida tapahtumia. Ehkä siitä on apua jollekin.



AIHEESEEN SOPIVAA MUSIIKKIA

Paula Vesala - Ei pystynyt hengittää

https://www.youtube.com/watch?v=arDg2QilGuU

Haloo Helsinki - Hulluuden highway

https://www.youtube.com/watch?v=gH63tM0lZnM

Juha Tapio - Rakastettu

https://www.youtube.com/watch?v=fNwMl-yYfxM

Opiskeluaikana kärsin yksnäisyyden tunteesta ja väkijoukossa oleminenkin ahdisti

Muistan kokeneeni eniten yksinäisyyden tunnetta, kun nuorempana opiskelin vieraalla paikkakunnalla. Yksi tärkeimmistä perustarpeista on tulla huomatuksi. Välillä saattoi tulla jaksoja, että sitä ei kokenut ja silloin ikävä tunnetila sai valtaa mielessäni.

Lapsuuden kylässäni olin tottunut vierailemaan naapureiden luona aina, jos sattui olemaan tekemisen puutetta ja joutoaikaa. Naapureiden emännät, isännät ja peräkammarin pojat keittelivät kahvit ja siinä vaihdettiin kuulumisia ja ihmeteltiin maailman menoa. Jos harjan varsi nojasi ovea vasten, niin olivat kaupassa tai kirkolla. En muista silloin kokeneeni yksinäisyyden tunteen kurjuutta. Opiskelukaupungissa vieraalla paikkakunnalla ei ollut juuri kenen ovea käydä koputtelemassa. Välillä kävin opiskelukavereiden luona tai käytiin yhdessä katsomassa kaupungin iltamenoja. Mutta, jos en itse ollut aktiivinen, niin eipä juuri kuulunut puhelimen tai ovikellon soittoja. Tai ainakin sitä mielessäni korostin. Muutamia kavereita oli, mutta minulla ei koskaan ollut yhtään tosiystävää, jonka kanssa voisi jakaa kaikki asiat. Yritykset tehdä tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleenkin jäivät aina lyhyiksi, mikä latisti itsetuntoa entisestään. Miksi muut eivät kaipaa seuraani? Mikä minussa on vikana? Näillä aineksilla sai viritettyä itsensä todella surkeaan mielentilaan. Tunne oli todellinen ja se sai minut valtaansa yhä useammin. 


Nuoruudessani kotipuolessa harrastin metsästämistä ja kalastamista. Ihailin maisemia ja nautin metsän rauhasta ja joen äänestä. Usein olin hakemassa saalista yksin useiden kilometrien päässä lähimmästä asutuksesta. Enkä koskaan tuntenut kärsiväni yksinäisyydestä tai surrut sitä. Mitähän olisi ajatellut, jos sama varis olisi nähnyt minut istumassa tyytyväisenä korvessa kannon nokassa ja sitten toisaalla yli 100 000 ihmisen kaupungissa itkemässä yksinäisyyttä? Yhden lehtijutun arvion mukaan maailmassa on yli miljardi yksinäistä. Voitko kuvitella miljardi yksinäistä itkemässä yksinäisyyttä samaan ja minä mukana?

Yksinäisten tukena auttavassa puhelimessa

Myöhemmässä vaiheessa elämää hakeuduin vapaaehtoistyöhön auttavaan puhelimeen vapaaehtoistyöhön. Huomasin pian, että useat samaa tekevät olivat jollain tavalla saaneet haavoja elämässä ja ehkä nyt kääntäneet ne vahvuuksiksi ja halusivat auttaa. Useat saamistani puheluista koskivat  yksinäisyyttä. Yksinäisyys oli saanut lisää tilaa. 

Aluksi oli vaikea keksiä, miten voisi helpottaa toisen oloa. Eikä minun tarvinnutkaan. Minun tehtävänäni ei ollut ratkaista ongelmia tai antaa terapiaa. Riitti, että olin hetken ajan läsnä toiselle ihmiselle, joka halusi puhua. Joskus kerroin itsekin kokeneeni aiemmin samaa ja joskus sanoin ymmärtäväni, mutta kysyin mitä hän haluaisi mieluummin tuntea? Useille sen miettiminen tuntui auttavan. Mitä haluat tilalle? Monesti sitä saattaa jäädä jumiin siihen mitä ei halua, ettei huomaa ajatella mitä oikeasti haluaa, vaikka juuri se saattaa olla se eteenpäin vievä kysymys itselle. Oletko koskaan miettinyt, mihin tunnetilaan haluaisit muiden ihmisten jäävän sen jälkeen, kun he ovat kohdanneet sinut?

Negatiivinen tunnetila sai ihmiset karttamaan minua ja positiivinen tunnetila veti muita puoleensa

Puhelinkeskustelut saivat tutkimaan yksinäisyyden tunteen luonnetta ja miten se syntyy toisessa tilanteessa tai ihmisessä ja toisessa taas ei. Minulle selvisi, että kaikki se mitä ajattelen ja tunnen sisälläni, näkyy minusta ulos. Muut huomaavat merkit sisäisestä tunnetilastani tiedostamattomalla tasolla. Jos kohtelin itseäni sisäisesti huonosti ja olin surkeassa mielentilassa, ihmiset karttoivat minua. 

Ehkä joskus saatoin tuntea yksinäisyyden tunnetta niin voimakkaasti, että se sai ihmiset luontaisesti välttelemään seuraani ja vei tilannetta väärään suuntaan. Aivot luontaisesti hakevat palkkiota ja karttavat rangaistusta. Kun arvostat itseäsi, pystyt arvostamaan muita ja alat luontaisesti vetämään muiden huomiota puoleesi. Tämä oli tärkeä huomio ja aloin harjoitella asiaa. Mietin joka ilta ennen nukahtamista niitä asioita, joista olin kiitollinen elämässäni, itsessäni tai jotka olivat onnistuneet sinä päivänä. Ja aamutoimilla taas mietin, mitä mukavaa tänään oli tulossa tai ketä mukavia ihmisiä saatan kohdata. Jotenkin se viritti päivää haluamaani suuntaan. Hämmästyin itsekin, kun yhä useammin vieraat ihmisetkin saattoivat vilkaista minua hymyillen. Virnistin ihmiselle takaisin.

Väkijoukossa oleminenkin ahdisti

En ollut koskaan oikein viihtynyt väkijoukossa tai massatapahtumissa. En ole niitä messuihmisiä. Pystyin kyllä sietämään sitä, mutta mieluummin vältin tai siirryin toiseen suuntaan. Ahdistuksen, ärtymyksen ja väsymyksen tunteet valtasivat väkijoukossa nopeasti. Haluan pois täältä. 

Jos ihmisen vetovoimaisuutta ajattelee sisäisen tunnetilan kautta, niin yksinäisyydestä kärsivä ja väkijoukossa ahdistuva on kävelevä sosiaalinen katastrofi. Minä olin se katastrofi. Kuitenkin, jos nyt mietin muiden ihmisten merkitystä elämälleni. Ilman muita ihmisiä, minulla ei olisi vaatteita, asuntoa, ruokaa, tietä tai lämmintä vettä.  Ei edes nimeä, enkä osaisi puhua. 

Luulin olevani itsenäinen, mutta koko ajan olen täysin riippuvainen muista. Nämä ihmiset ovat minulle tärkeämpiä, kuin olin koskaan ajatellutkaan. Onko hyvien tapojen mukaista ahdistua maailman tärkeimpien ihmisten ympäröimänä? Toisaalta minäkin saatan olla jollekin tärkeä lenkki ihmisten loputtomassa verkostossa. Yksi solmu, jonka löysääminen voi aiheuttaa hankaluuksia muille. Kokeilin muuttaa suhtautumista vastaan tuleviin ja meneviin ihmisiin. Aloin puhua heille hyvin hiljaa mielessäni:

"Hyvä, kun sinäkin pääsit tänne."

"Hieno takki!"

"Siistit lasit sinulla!"

"Hiuksesi ovat upeat!"

"Näytät hyvältä!"

"Kiitos!"

"Teillä on selvästi hyvä päivä!"

"Pidän sinusta!"

"Rakastan sinua!

"Silmäsi loistavat!"

"Hienoa, että olet olemassa!"

"Huomaan sinut!"
"Ilman sinua, ei olisi minua."

Ihan mitä ihmeellisempiä kohteliaisuuksia vain mieleeni juuri sillä hetkellä sattui tulemaan. Toistin tätä samaa eri tilaisuuksissa, kuten ostareilla, kadulla, julkisissa kulkuvälineissä, messuilla ja konserteissa. Kun lausuin mielessäni kohteliaisuuksia, en pystynyt olemaan samaan aikaan ahdistunut. Mieleeni palautui myös jossain lukemani näkökulma, jonka mukaan maailman tärkein ihminen on se ihminen, jonka kanssa olet juuri nyt. Menneisyys on vääristyneitä muistoja ja tulevaisuutta ei vielä ole. On vain tämä hetki ja ne ihmiset, joiden kanssa olet juuri nyt. He ovat elämäsi tärkeimmät ihmiset.

Aloin koko ajan voida paremmin väkijoukossa. Kaupoissa olin aiemmin vältellyt myyjien huomiota. Nyt aloin katsella ensimmäisenä kauppaan astuessa, missä on se myyjä, jonka kanssa voisin  ensin jutella tarvitsemastani tuotteesta. Jos näin etsimäni tuotteen liian aikaisin, niin saatoin olla ihan kuin en olisi vielä löytänyt sitä, jotta voisin ensin jutella siitä myyjän kanssa.

Hiljalleen se menetti merkityksensä olinko yksin vai väkijoukossa. Tunsin yhä useammin olevani kotona ja ajattelevani, että voisin vaikka asua täälläkin. Olin muuttanut ajatteluani ja maailmani muuttui mukana.

Jälkeenpäin pystyin huomaamaan, mitä olin aiemmin ajattelullani luonut

Myöhemmin kiinnostuin vielä enemmän ajattelusta ja sain tietoa siitä, miten sisäisten mielikuvien rakenteita muuttamalla tai sisäistä keskusteluani muuttamalla pystyin itse vaikuttamaan tunnetilaani sillä samalla hetkellä. Jos tein positiivisesta mielikuvasta isomman ja värikkäämmän tai siirsin sitä lähemmäksi, se tuntui vielä paremmalta. Jos taas hävitin ikävän mielikuvan kauemmaksi tai otin siitä värit pois, tunnetila vaimeni tai hävisi kokonaan. 

Samoin pystyin muuttamaan sisäisen keskustelun ääntä lempeämmäksi tai humoristiseksi. Surkeimmat mielikuvat rutistin pieniksi paperimytyiksi ja heitin ne tarpeettomana olan taakse unohdukseen. Huomasin ajatusteni rakenteiden ja tunnetilojen välisen yhteyden ja ennen kaikkea sen, että niitä pystyikin muuttamaan.  Ellen välttämättä itse halunut velloa murheen ja kyynisyyden suossa. Hyödyntämääni tekniikkaa kutsutaan kuulemma ajatteluksi. Oman mielen sisustussuunnittelua. Huomasin, että olin 100 % vastuussa omasta tunnetilastani sillä hetkellä. Miksei siitä kukaan huomannut kertoa jo 30 vuotta sitten?

M-kokoinen yksinäisyys

Termi yksinäisyys on brändätty hyvin. Useimmat tuntevat sen ja se saa reilusti palstatilaa. Minäkin mietin ja kirjoitan siitä. Loppujen lopuksi yksinäisyyttä ei ole edes olemassa. Sitä ei voi laittaa laatikkoon eikä kottikärryyn. Ei ole sinistä, punaista tai moniväristä yksinäisyyttä. Ei ole S, M tai L-kokoista yksinäisyyttä. Se on vain sitä, että tunnen itseni surulliseksi, jos ajattelen tätä hetkeä tietyllä tavalla. Se on mahdollista vain juuri tietyllä tavalla mielessäni. Suurimman osan elämästä meistä jokainen on tavallaan yksin omien ajatusten kanssa. Jotkut eivät ole tottuneet siihen, ettei koko ajan ympärillä ole muita ihmisiä tai jotain tekemistä aivoille, siksi se saattaa tuntua aluksi häiritsevältä. Niin oli käynyt minullekin. 

Muistot voivat helposti vääristyä tai muuttua

Opin myös, että yksinäisyyden murehtiminen tai korkean paikan kammo on aivojen kannalta sama asia kuin muisto. Kun muisto syntyy tapahtuu aivoissa solujen välillä rakenteiden muutoksia. Siis ihan fyysisiä uusien rakenteiden syntymistä. Ja, jos otan muiston tietoiseen käsittelyyn, se altistuu aina muutoksille ja rakenteet muuttuvat. Kun koen jotain negatiivista, syntyy rakenteita tai ne muuttuvat. Ja samaa tapahtuu, kun koen jotain positiivista tai ajattelen tapahtumia. Siksi muistot vääristyvät helposti. Ne voivat voimistua tai laimentua. Eli voin myös tietoisesti vaikuttaa siihen, että muistoon liittyvä tunnetila olisi minulle hyödyllisempi. Voin itse voimistaa tai laimentaa niitä, jos haluan. Ilman diagnoosia tai pillereitä. Ilman sivuvaikutuksia. Kuinka tärkeää sitten onkaan, miten mielessään ajattelee tulevasta tapahtumasta, esimerkiksi työhaastattelusta tai esiintymistilanteesta? Onko se vain tilaisuus tavata ja keskustella mukavien ihmisten kanssa tai jotain muuta?

Kaikki tunnetilat ovat tärkeitä

Lisäksi tärkeä oppi oli tunteiden kunnioittaminen, koska niillä on yleensä jokin viesti. Ei ole järkeä vältellä kaikkia ikäviä tunnetiloja, vaikka niin voisikin tehdä. Haluan, että minua välillä harmittaa tai olen surullinen. Ne tekevät meistä ihmisiä. Ikävä tunne saattaa olla viesti keholtani ja alitajunnaltani, että minun pitää tehdä jotain, että asiat sujuvat paremmin. Varmistaa, että olen riittävän valmistautunut jatkamaan. Ja kun olin ottanut viestin vastaan ja käsitellyt sen, niin ei ollut enää tarvetta murehtia asiasta. 

Ikävilläkin tunteilla on merkitys. Ilman niitä ei edes voisi tietää toimivansa arvojensa vastaisesti tai moraalisesti väärin. On ihan hyvä suhtautua huolella vaikka myrkyllisiiin asioihin, hengenvaarallisiin paikkoihin tai laitteisiin. Joitakin asioita pitääkin varoa. Mutta on ihan eri asia, onko minun pakko joutua tiettyyn tunnetilaan tietyssä tilanteessa vai voinko valita. Ymmärrän nyt, että olen kuitenkin siitä täysin vastuussa.


Ymmärrän nyt myös paremmin, että pelkkä harjanvarsi ovea vasten on jonkun toisen ihmisen merkki minulle siitä, että hän välittää. Koska olet tärkeä.


- Kurre Korpi

Kirjoittaja on opiskellut yliopistossa ja toiminut tutkijana ja kouluttajana. Nykyään hän yrittää paremmin ymmärtää elämää, ihmisyyttä ja ajattelua, eikä edelleenkään tiedä mistään mitään, eikä missään nimessä saisi antaa neuvoja kenellekään. Tahto on kuitenkin hyvä ja mieli kohtalaisen harmiton.



AIHEESEEN SOPIVAA MUSIIKKIA

Pyhimys - Kynnet, kynnet

https://www.youtube.com/watch?v=_OnfKIai_ns

Dynoro & Gigi D`Agostino - In My Mind
https://www.youtube.com/watch?v=slIolom78I8