sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Freud pakeni Hitlerin vainoja Lontooseen


Sigmund Freud syntyi Itävallan keisarikunnan Freibergin kaupungissa 1856. Freud esitti kiistanalaisen uuden tavan ymmärtää menneisyyttämme, halujamme, tekojemme motiiveja. Ideoita, jotka vallottaisivat maailman rytinällä. Myöhemmällä iällä Hitlerin valtaannousun myötä, juutalaistaustainen Freud joutui pakenemaan kotoaan Wienistä Lontooseen, jossa hän vietti viimeiset vuotensa.



















Kuva. Sigmund Freud.

Freud kiinnostui ihmisen alitajunnasta ja lähti ensimmäisenä kartoittamaan ja tarkentamaan sitä systemaattisesti. Hän käytti hypnoosia tutkiessaan ihmismieltä ja mahdollisia parannuskeinoja mielen ja hermoston sairauksiin. Freud oli tarkkaavainen kuuntelija ja aktiivinen tulkitsija, minkä pohjalta syntyikin psykoanalyysin käsite. Ensimmäinen maailmansota oli läpimurto Freudin psykoanalyyttiselle koulukunnalle. 

Seksi, kuolema ja unet

Freud etsi kuumeisesti tieteellistä läpimurtoa alallaan ja alkoi nähdä seksin keskeisenä tekijänä. Hänen viettelyteoriansa mukaan kaikki neuroosit olivat seurausta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämä kuitenkin herätti tiedeyhteisössä tyrmistystä ja epäilyä. Ja lopulta hän itsekin hylkäsi teoriansa viallisena. Freud kiinnostui myös unista ja pyrki löytämään niidenkin tulkitsemiseen tieteellistä pohjaa. Myöhemmällä iällä hän kiinnostui myös ihmisen kuolemanvietistä eli ajatuksesta katkaista elämän kahleet.

Nuori Carl Jung kiinnostui Freudin teorioista ja toimi hetken aikaa hänen oppipoikanaan. Mutta pian he riitautuivat ja ajautuivat omille teilleen.

Innovatiivinen ja kiistanalainen hahmo

Freudin teoriat ovat edelleen kiistanalaisia ja ne perustuivat usein vain muutamien havaintojen varaan. Mutta on täysin varmaa, että hänen innovatiivinen ihmismielen kartoitus haastoi tabuja ja käytäntöjä. Freud oli luomassa useita nykypäivänäkin vielä keskeisinä pidettäviä käsitteitä ja ajatuksia, kuten:

  • Egon ja superegon käsitteet
  • Posttraumaattinen stressi
  • Lupa olla erilainen
  • Seksistä puhuminen avoimesti.



”Kuinka syvästi kuulustelemmekaan itseämme, mielessämme on aina irrationaalinen osa, joka pysyy vääjäämättä pimennossa.” - Sigmund Freud


1800-luvun lopun suurten ajattelijoiden keskeisimmät vaikutusalueet:

  • Karl Marx hyökkäsi sosiaalista ja taloudellista järjestystä vastaan.
  • Friedrich Nietzsche kävi käsiksi kristilliseen moraaliin.
  • Sigmund Freud kyseenalaisti ihmisen perusolemuksen.


Lähde: 
Netflix-dokumentti; Modernin maailman nerot, Sigmund Freud
Yle areenassa: Historia: Marx, Nietzsche ja Freud 

Kirjoittajan arvosana 4/5: Kannattaa katsoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti