torstai 24. tammikuuta 2019

Yksilön vapauden ja tasa-arvon taistelija Karl Marx

Marx tuli luoneeksi yhden vaikutusvaltaisimmista ideologioista. 70 vuotta Karl Marxin kuolemasta jopa yhtä kolmasosaa maapallon väestöstä hallitsivat hallitukset, jotka ainakin väittivät  perustuvanta Marxin opeille, mutta samalla käänsivät selkänsä Marxin ihannoimalle yksilön vapaudelle ja tasa-arvolle. 












Kuva. Nuori Karl Marx.

Nuori Karl Marx innostui järjen ja vapauden levittämisestä

Marx syntyi 1818 Trierissä Saksassa. Marx vietti lapsuutensa kunnianhimoisten vanhempiensa kanssa porvalillisissa oloissa.  Myös viimeiset vuotensa Marx eli  Lontoossa varsin keskiluokkaista elämää ennen kuolemaansa 1883. Marx varttui aikakaudella, jolloin poliittinen auktoriteetti ja ilmaisunvapaus olivat kovasti kiisteltyjä aiheita.

Trierin maakunta oli ollut Napoleonin hallinnassa, joten se oli myös saanut maistaa osanta Ranskan vallankumouden tuomista vapauden ja tasa-arvon aatteista. Kamppailu Preussin konservatismin ja Ranskan liberalismin välillä innoitti Marxia suuresti. Jo opiskeluaikoina nuori Marx otti asiakseen kapinoida Preussin ylimystöä vastaan. Nuorena hän ihastui järjen ja vapauden leviämiseen, jotka pääsivät valloilleen Ranskassa. Marx uskoi, että suurin este ihmisen edistymiselle oli uskonto, joka piti yllä vanhoillisia ajattelutapoja. 


Marx huomaa sanojen voiman ja suututtaa valtaa pitäviä

Marx tiedosti kirjoitetun sanan vaikutusvallan ja hankkiutui toimittajan työhön sanomalehdessä, jonka kautta hän pystyi lisäämään ihmisten tietoisuutta ajatuksistaan, joille kyti tilausta pinnan alla. 

Ylimystölle ei voi antaa lain muotoa, koska se muodostuu laittomuudesta. Tekojen vääryyttä ei voi oikeuttaa tottumuksella. Eihän ryävärin rosvopoikaakaan vapauteta syytteistä, koska ryöväirys on perheen ominaispiirre.” - Karl Marx

1842 Marx kiinnitti myös huomiota viininviljelijöiden tulojen romahtamiseen. Viininviljelijät eivät enää pystyneet ruokkimaan perheitään ja usea heistä päätyi itsemurhaan. Aiemmin kukoistaneet viinitilat joutuivat nyt ponnistelemaan. Aiemmin heillä oli ollut oikeus kerätä ilmaiseksi polttopuita, mutta uudet tehtaat kuluttivat sitä paljon, joten se kiellettiin. Marx kirjoitti aiheesta näkyvästi ja lopulta se suututti valtaa pitävät. Hänen lehtensä lopetettiin. Nyt nuori ja kunnianhimoinen Marx oli lisäksi kritisoitu ja vihainen. 


Vallankumouksellinen Marx siiryi Pariisiin

Marx siirtyi Pariisiin, joka oli pullollaan radikaaleja ajattelijoita, joissa kyti vallankumouksen henki ja jotka olivat valmiina kääntämään yhteiskunnan päälaelleen. Utopiasosialistien tavoitteena oli tuotantovälineiden yhteisomistus. Kommunistit taas kannattivat yhteistaloudellisia ryhmiä eli kommuuneja. Näiden lisäksi Marxin oma ideologia aloi myös saada jalansijaa. Uskontoa Marx ei enää nähnyt ratkaisevana ongelmana ja se oli vain oopiumia kansalla eli kipulääkettä johonkin syvemmällä olevaan. Hänestä murheemme kumpusivat tavasta, jolla yhteiskuntamme oli järjestetty vastaamaan materialistisiin tarpeisiin – kapitalistisesta taloudesta. 


Olemme luoneet hirviön, jota emme enää hallitse

Marx näki, että työ ja tuottavuus ohjasivat elämäämme uskontoa merkittävämmin.  Hän huomasi, että ihminen on perusluonteeltaan luova ja tuottelias, mutta kapitalismi ohjaa meitä tekemään yksinkertaisia toistuvia asioita. Marx huomasi, että kapitalismi hallitsee myös itse kapitalistia eikä hänelle juurikaan jää vaihtoehtoja. Hän tunnisti, että talousjärjestelmässä on tuntemattomia voimia, joka ohjaa koko ihmiskuntaa tekemään asioita joita meidän ei pitäisi tehdä. Se on kuin itse luomamme hirviö, emmekä itse hallitse sitä. Tehdessään tämän havainnon hän otti tehtäväkseen paljastaa se maailmalle ja saattaa ihmiset taas yhteen luontaisen perusolemuksensa kanssa. 


Terveysongelmat ja lasten kuolemat hidastivat työtä

Marxin työtä ja ajattelua hidastivat terveydelliset ongelmat. Hän kärsi pahasta iho-ongelmasta ja paiseista, jotka häiritsivät jopa kävelemistä ja lepäämistä. Iho-ongelmat saattoivat muuttaa minäkuvaa ja aiheuttaa itseinhoa. Hän myös joutui laskemaan hautaan kolme omaa poikaansa. 

Marxin puheet herättivät Pariisissa huomiota. Pariisissa olevat Preussin vakoojat raportoivat niistä Preussin johtoa. Marx määrättiin poistumaan Pariisista 1845. Sen jälkeen Marx alkoi yhdessä kommunistien kanssa käynnistämään vallankumouksellisia salaisia ryhmiä eri puolilla Eurooppaa, jotka tahtoivat lakkauttaa yksityisomistuksen. 


Marx halusi paljastaa talousjärjestelmän piilevät ongelmat kansalle

Marx uskoi lain, uskonnon, politiikan, kulttuurin ja taiteiden yleisen tarkoituksen olevan valtaluokan pitäminen vallassa. Hän piti niitä ylärakenteena ja omana ideologianaan, jonka tarkoituksena on säilyttää nykytila. Marx katsoi tärkeimmäksi tehtäväkseen riisua tämä naamio, jotta kansa tajuaisi, että sitä on huijattu. Kapitalismin sisältämät voimakkaat luokkaerot sisälsivät jo oman tuhonsa siemenet ja hänen tarvitsisi vain saada työväestö toteuttamaan vallankumouksellinen tehtävänsä. Hän uskoi, että kommunismin myötä syntyisi historian viimeisin vaihe, jolloin luokkajaosta päästäisiin. 


Kommunistinen manifesti syntyy

Katovuodet Euroopassa ruokkivat vallankumouksen siementä. Tähän tilanteeseen hän kirjoitti sanoja säästelemättä Engelsin kanssa yhdessä 30 sivuisen teoksen ”Kommunistinen manifesti”, josta tuli kaikkien aikojen puhuttelevin ja pahamaineisin poliittinen propaganda. Vastoin ennakko-oletuksia teos myös ylisti porvaristoa ja sen aikaansaannoksia. Ja, että ilman kapitalismin saavutuksia, kommunismi ei voisi koskaan toimia. 

Toisaalta hän syytti porvaristoa siitä, että oli luonut jotain, mitä ei voinut enää itse hallita. Ehkäpä näin kävi myös Marxille itselleen, kun hänen ideologiaa alettiin soveltamaan vaarallisissa käsissä. 


Marx olisi haveksunut sotilashallintoja ja nationalismia

Vallankumouksen seurauksena valtaan noussut Stalin ainakin väitti saaneensa oppinsa Marxilta ja hänen teorioistaan. Tosin Stalinin teot ja autoritäärinen hallitsemistapa murskasivat Marxin vaaliman vapauden ja tasa-arvon. Nämä hallinnot olivat varmasti halveksuneet Marxia ja Marx niitä. Itse asiassa Marxilla oli enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Hän ei missään nimessä halunnut itseänsä nähtävän opettajana tai guruna. Marx uskalsi katsoa kapitalismia pinnan alle ja kysyi mihin se johtaa? Hänen herättämä suurin kysymys on, voimmeko elää kapitalistisessa järjestelmässä säilyttäen terveet, toimivat ja hyväksikäytöstä vapaat ihmissuhteet? Ja kuinka paljon talousjärjestelmän ohjaamana omasta luovuudesta luopuminen vaikuttaa minäkuvaan? Marxilla oli halu löytää perimmäinen syy ihmisen ahdingolle, kärsimykselle ja eriarvoisuudelle. 


”Filosofit ovat vain tulkinneet maailmaa. Tarkoitus on muuttaa sitä.” - Karl Marx


1800-luvun lopun suurten ajattelijoiden keskeisimmät vaikutusalueet:

  • Karl Marx hyökkäsi sosiaalista ja taloudellista järjestystä vastaan.
  • Friedrich Nietzsche kävi käsiksi kristilliseen moraaliin.
  • Sigmund Freud kyseenalaisti ihmisen perusolemuksen.



Lähde: 
Netflix-dokumentti; Modernin maailman nerot, Karl Marx

Yle areenassa: Historia: Marx, Nietzsche ja Freud 

2 kommenttia:

  1. Sinulla on hyviä täällä hyviä tiivistelmiä mielenkiintoisista dokumenteista ja ihmisistä. Pitäisi varmaan itsekin hankkia tuo Netflix.
    Karl Marxista näytetään yleensä aina se sama vanha partakuva :) mielenkiintoista nähdä hänet vaihteeksi nuorena.
    Olen täysin samaa mieltä tuon "Olemme luoneet hirviön, jota emme enää hallitse"-kappaleen sanoman kanssa. Mietin asiaa varmaan joka päivä. Liian moni työ tappaa luovuuden jo ihan siksi, että työtunteja vaaditaan se 40 viikossa, jotta elintaso pysyisi kohtuullisena. Ihminen tarvitsee aikaa ajatteluun, jotta voisi elää lajityypillistä elämää (ainakin minä tarvitsen). Kapitalistinen yhteiskunta tarjoaa aikaa ainoastaan silloin, kun pohditaan uusia tehostamisen ja rikastumisen keinoja. Aika on korvamerkittyä. Ihmiset ovat korvamerkittyjä. Chaplinin Nykyaika toteutuu kaikkialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi! Mielenkiintoisia dokumentteja kyllä löytyy ja sitä kautta on saanut uutta tietoa monestakin kiinnostavasta henkilöstä ja sitä kautta omatkin mielikuvavat ovat uudistuneet.

      Samoin myönnän, että raha laittaa ajatukset liikkeelle useinkin. Tottakai nerokas järjestelmä, kun oman työpanoksen voi vaihtaa vaikka ruokaan, mutta varjopuoliakin riittää. Arjen oravanpyörän aiheuttamat pakkoliikkeet, ilmaston ja vesistöjen pilaaminen, sademetsien hävittäminen, sodat, pakolaisongelmat, opetuksen vähentäminen, vanhusten hoidon puutteet, ihmisten myyminen, useat rikokset ja ahdistuksen hetket liittyvät rahajärjestelmään. Rahaan joka on vain yhteisen mielikuvituksen ja luottamuksen tuottama väline. Mutta, josta onkin tullut hallitsija ja meistä välineitä.

      Puolueet ja päättäjät keksivät erilaisia lisämaksuja, joita maksamalla voimme hyvällä omalla jatkaa samaa rallia. Ympäristöhaaste ratkeaa oikeasti, kun öljyn tuotantoa aletaan rajoittamaan jyrkästi, vähentämään kaikkea tarpeetonta kulutusta ja samalla vähentämään tuottamista. Nykyisellä rakenteella se tarkoittaisi, että talousjärjestelmä romahtaa. Miksi yksikään merkittävä puolue tai järjestö ei halua muuttaa rahajärjestelmän rakenteita? Ja samalla korjaantuisi suurin osa ongelmista? Vihreät, vasemmisto, keskusta, oikeisto ynnä muut ovat kaikki valmiina jatkamaan vanhan tutun rahapelin pelaamista.

      Valitettavasti tekoälyn ja automaation lisääntymisen myötä yhä useamman tulevaisuus tulee näyttämään ennusteita synkemmältä. Mutta toivoa on, koska jo 1800-luvulla on kapinoitu järjestelmää vastaan ja haastettu kehittymään. Ja hienoa kuulla, että moni muukin kyseenalaistaa tämänhetkisen tilanteen. Siitä voi syntyä jotain, kun riittävän moni haluaa parempaa.

      Poista